21 November, 2019
Kirjallisuus ja työ
Harva maailmankirjallisuuden klassikoista tai edes vähäisemmistä teoksista kuvaa töiden tekoa. Kirjojen teemat pyörivät usein kyllä samojen tunteiden ja toimien ympärillä kuin työteko, kuten itsensä toteuttaminen, eksistentiaalinen angsti ja kasvu nuoresta aikuiseksi, mutta harva romaani kuvaa itse työntekoa. Tämä on harmi, sillä suurimman osan lukevasta väestöstä päivät kuluvat töissä. Lieneekö työteon kuvauksen vähäisyys romaaneissa juontuvan siitä, etteivät romaanikirjailijat ole koskaan itse tehneet töitä elämässään? Tämä näkyy monessa kansainvälisessä hittikirjassa, jotka käsittelevät yliopistojen punatiilisiä rakennuksia ja kirjailijaelämää joko Manhattanin rivitaloissa tai boheemielämää kapakoissa. Harva kirjoittaa niistä yliopistorakennusten vahtimestareista ja kapakoiden tarjoilijoista, ellei sitten kirjailijan alter egon viettelyjen kohteena. Toki se, että Tolstoi kirjoittaa sodasta ja rakkaudesta, eikä vaikkapa hevosenkengittäjistä ei tee Tolstoin teoksista vähäisempiä. Hän oli kreivi, joka oli oli palvellut pitkään armeijassa ja kirjoitti siitä mistä tiesi. On kuitenkin aika ajoin mielenkiintoista lukea tavallista työtä tehneen ja siitä elämänkokemusta ammentaneen kirjailijan teoksia.
Proletaarikirjallisuus
Proletaarisen kirjallisuuden tunnetuin nimi on ehkäpä Herman Melville, Moby Dick – valkoinen valas teoksen kirjoittaja. Melvillen teokset sijoittuvat merille, koska tuon kentän hän tunsi hyvin. Melville oli köyhtyneestä perheestä ja joutui jo nuoressa iässä tekemään töitä ja pestautui laivapojaksi. Seuraavat vuodet hän viettikin erilaisilla laivoilla ja valaanpyyntialuksilla ympäri maailman ja kirjoitti näistä kokemuksistaan monta romaania.
Hänen omakohtainen kokemuksensa tuntuu romaaneissa. Toisin kuin nykykirjailijat, jotka ehkäpä käyvät keräämässä hiukan aineistoa ja haastattelemassa oikean työn tekijöitä, jos sitäkään, Melvillen teksti on omakohtaista ja elävää. Toinen omista merimatkoistaan ja työnteostaan ammentava maailmankirjallisuuden klassikko on Joseph Conrad. Conradin tunnetuin teos on Pimeyden sydän, jossa matkataan Afrikkaan ja sivutaan norsunluukauppaa ja johon Francis Ford Coppolan elokuva Ilmestyskirja. Nyt löyhästi perustuu. Mutta Conradilla on useita muitakin etenkin purjehdukseen liittyviä kirjoja, joista mainio esimerkki on symbolinen teos Varjolinja.
Kotimainen proletariaaninen kirjallisuus on myös perinteikästä. Pentti Haanpään teos Noitaympyrä kuvailee työtätekevän miehen yhteiskunnallisia ja henkilökohtaisia pohdintoja ja ratkaisuja silloin kun valtiomme oli vielä nuori. Suurin työväenkirjallisuuden nimi on kuitenkin Väinö Linna, jonka romaanisarja Täällä Pohjantähden alla on suomalaisen kirjallisuuden ehdottomia klassikoita.
Porvarillinen kirjallisuus
On joitain keskiluokkaisesta taustasta lähtöisin olevia kirjailijoita, jotka ovat olleet kiinnostuneita työväestä. Heitä ovat muun muossa Charles Dickens, John Dos Passos, Theodore Dreiser ja John Steinbeck. Mutta eivät hekään juurikaan kuvaile itse työtekoa, vaan köyhyyden aiheuttamia yhteiskunnallisia olosuhteita. Ehkäpä mielenkiintoisimmin keskiluokkaista työnteon kulttuuria kuvaavat Thomas Mann, joka kertoo romaanissaan Buddenbrookit saksalaisen porvarillisen perheen perheyrityksen ylä- ja alamäistä, sekä John Galsworthy, joka kuvailee Lontoossa asuvan Forsyten perheen lakitoimiston ja asuntojen rakennuttamishankkeista ja omaisuuden kerryttämisestä. Tarun ensimmäinen osa on jopa nimetty englanniksi nimellä Man of Property.
Ehkäpä olisi aika suomalaiselle Forsyte-saagalle, joka kertoisi sijoittamisestä Tessin.fi-yritykseen ja sen voitoista. Galsworthy sai aikoinaan Nobelin kirjallisuuspalkinnon romaanisarjastaan ja Thomas Mann elämäntyöstään, joten ehkäpä suomalaisten kirjailijoiden kannattaisi ottaa mallia kunnianhimoisista liiketaloutta ja sen lieveilmiöitä luotaavista huipputeoksista. Paras rahaa ja sen ansaitsemista käsittelevä kirja on ehkäpä brittiläisen nykykirjailija Martin Amisin satiiri Money.